Ajankohtaista

6.3.2017

Nokialla Maaliskuun tapahtumia

Mitä luonnolle tapahtuu, kun kevät saapuu? Päivät pitenevät ja aurinko alkaa jo lämmittää. Ennen kuin kevät sapuu kohisten, lähdemme kelien salliessa vielä käymään liukurimäessä ja kaikilla halukkailla on vielä mhdollisuus päästä hiihtämään päiväkodin pihassa. Maaliskuussa aloitamme tutkimaan kevään merkkejä ja kirjaamaan havaintojamme ylös yhdessä lasten kanssa. Teemme lasten kanssa kortit joihin yhdessä kirjaamme ylös löytämiämme kevään merkkejä. Tarkkailemme luontoa päiväkodin pihassa ja lähimetsässä. Jumppapäivinä harjoittelemme kehon ilmaisua välineiden sekä soittimien avulla ja askarteluissa näkyy kevään saapuminen. Jatkamme myös lasten kanssa aloittamaamme askarteluprojektia jossa lapset ovat itse suunnittelleet ja alkaneet toteuttaa suunnitelmiensa pohjalta omia taideteoksia. Kuukauden lauluna meillä on viisi pientä ankkaa, tätä laulamme suomeksi ja englanniksi. (15.3.2017) Tarkastelemme lasten liikuntapasseja. Tarkoituksenmme on kevään aikana päästä liikkumaan Nokialta Hankoon. Lasten liikuntapasseista laskemme liikuntaan käytetyt ajat yhteen ja liikumme kartalla eteenpäin lasten liikutun ajan mukaan. Nyt siis kaikki innokkaasti liikkumaan. (Viikolla 12) Teemme retken kirjastoon, tarkan päivän ilmoitamme lähempänä. (28.3.2017) Otamme varaslähdön kevääseen ja lähdemme Beach-halliin Tampereelle! Hallilla alle 3 vuotiaat pääsevät juoksemaan ja leikkimään hiekkaleikkejä, isommat yli 3-vuotiaat pääsevät leikin ohella harjoittelemaan erilaisia pelejä mm. polttopalloa ja pallon heittoa. Varusteeksi hallille on hyvä varata: T-paita ja shortsit sekä vaihtovaatteet ja pyyhe. Taksi päiväkodilta lähtee klo 8.00 ja takaisin päiväkodille palaamme klo 11.30. (31.1.2017) Vanhempien puuroaamiainen, ilmoitathan halukkuudestasi osallistua puuroaamiaiselle ilmoitustaululla olevalle kyselylomakkeelle. Pieni talitintti laulaa: Talvi väistyy jo! Joka päivä lämpimämmin, paistaa aurinko.