Ajankohtaista

7.6.2017

Nokialla Kesäkuu on uintikuu

Kevään viime metreillä pääsimme nauttimaan hyvinkin lämpimistä ilmoista sekä auringosta. Vaikka kesän tulo näyttikin aluksi hieman myöhästyvän, kuun loppupuolella lämpötilat ja kasvillisuus ottivat aimo harppauksen kohti kunnollista kesää.

Toukokuussa vietimme Unelmien liikuntapäivää (iltaa) päiväkodin pihalla norsupallon pelaamisen, kuvasuunnistuksen ja makkaranpaiston merkeissä. Ilta oli oikein onnistunut, ja suurin kiitos siitä kuuluu teille vanhemmille sekä ihanille Ipanoillemme. Retkeilimme myös lähimaastossa sekä Yltä ja alta- maataideteokselle Pinsiöön, jossa aurinko paistoi täydeltä terältä, ja oli näin ollen houkutellut muitakin retkeilijöitä paikalle nauttimaan upeasta kelistä ja maataiteesta.

Kesäkuussa lähdemme katsomaan lampaita retkieväiden kera sekä villiinnymme saippuakuplista, vesileikeistä ja -maalailuista (säävaraus). Keskiviikkona 7.6. klo 17.00-18.15 vietämme kesäavausjuhlaa päiväkodin pihalla. Ohjelmassa on lasten kevään aikana oppiman englanninkielisen laulun esittäminen vanhemmille, norsupalloturnaus lapset vs. vanhemmat, rentoa yhdessä oloa sekä grillailua.

Tiedoksi;

  • Viikoilla 22-31 laitamme vanhemmille tarjottavan aamupalan lomalle, ja elokuussa aamupalan tarjoilu jatkuu totuttuun tapaan joka aamu. Heinäkuussa hoidossa olevien lasten hoitoajat (koko heinäkuu) tulisi ilmoittaa kesäkuun 26. päivään mennessä tänne meille.
  • Näin kesäkelien saapumisen myötä… tuottehan lapsillenne erilliset ulkovaatteet, jotta hiekka ei kulkeutuisi vaatteiden mukana sisälle lasten leikkeihin. Myös oman aurinkorasvan, uimapuvun ja pikkupyyhkeen voi tuoda halutessaan päiväkodille.
  • Kesänajan toiminta ei ole niin suunnitelmallista, vaan nautitaan yhdessä olosta, ulkoilusta ja toimitaan fiilispohjalta.
  • Muistattehan, että juhannusaattona (23.6.) päiväkotimme on kiinni.

Askarteluissa teemana on kesä. Liikuntamuotona ovat pallopelit ja vesileikit.

Tiedeprojekti: hiekkamyrskyt

Kesäbiisinä meillä soi: Robinin Hula Hula

Maanantait ovat oman lelun päiviä, jolloin saa halutessaan tuoda oman nimikoidun lelunsa mukaan leikkeihin.

Kesäisin terveisin Susanna, Heidi ja Minna