Ajankohtaista

1.10.2015

Liikunnallinen Lokakuu

Syksy on Ipanalassa pyörähtänyt mukavasti käyntiin suosiollisten ulkoilusäiden kera. Viikko-ohjelmat pyörivät jo sujuvasti sekä Touhutassuilla että Vauhtivarpailla. Lapset ovat oppineet hoitopäivän kulkua ja myöskin sitä, että päivät ovat erilaisia ja vaihtelevia. Päivähoitokaverit ovat tulleet jo hyvin tutuiksi ja mielileikit löytyneet. Vaikuttaisi siltä, että vanhempainillassa paljon puhututtanut ”aamuruuhka” on tasoittunut ja ollaan opittu selviytymään ”eron hetkestä” itkuitta :) Aamuisin vanhemmat voivat yhdessä lapsensa kanssa laittaa lapsen nimen seinälle oman ryhmän tauluun. Taululta voi myös samalla lukea ketkä kaikki jo aamiaishuoneessa ovat paikalla. Olisiko silloin helpompi tulla pöytään ;) Lokakuulta alkaen uusia ja tuttuja kasvoja suorittaa Ipanalassa työssäoppimista, mainittakoon vielä, että opiskelijat työskentelevät henkilökunnan ohjauksessa ja valvonnassa. Opiskelijoita ei huomioida päivähoidon henkilöstömitoituksessa vaan he ovat ikään kuin ylimääräisiä aikuisia Ipanalassa. Touhutassut ulkoilevat lokakuun maanantai- aamupäivät Tiitiäisen satupuistossa. Lisäksi Touhutassut retkeilevät pienryhmissä lähiympäristössä mm. Finlaysonin palatsin puistossa syksyistä luontoa tutkien. Sisäliikunnassa liikkumista musiikin tahtiin ja erilaisia temppuratoja, myös sovelletusti leikkejä ”Varpaat vauhtiin”- kampanjan materiaaleista. Laulupiirissä ja askarteluissa näkyvät nyt syksyiset aiheet. Vauhtivarpaiden ohjelmassa lokakuulla mm seuraavaa: - Vauhtivarpaat osallistuvat lokakuun ensimmäisillä viikoilla ”Varpaat vauhtiin”- kampanjaan, josta jo tiedote jaettiinkin. Mikäli ulkoilusäät edelleen suosivat, ulkoilemme mahdollisimman paljon lähiympäristössä. - Vauhtivarpaita vierailee Pellavakodilla torstaina 1.10. - Tapiontalolla käydään keskiviikkona 7.10. - Osa Vauhtivarpaista käy Metso-kirjastossa torstaina 8.10. Jos matka ei tunnu ylivoimaiselta, alkavat säännölliset kirjastokäynnit. - Keskiviikkona 21.10. Vauhtivarpaiden luontoretki Hervantaan. Retkipäivä säävarauksella! Varapäiviä torstai sekä keskiviikko. Syys terveisin me :)