Uutisarkisto

marraskuu 2016

29.11.2016

Hervannan jouluista taikaa

Marraskuu alkaa olemaan lopussa ja kuukauden teema on opettanut meille monia uusia asioita. Olemme saaneet yhdessä tehdä mielenkiintoisia tehtäviä! Nyt onkin hyvä siirtyä joulukuuhun ja uuteen teemaan nimeltä Talven taikaa. Tässä kuussa meillä on paljon talvista ja jouluista puuhastelua. Jos säät sallivat lähdemme aina kun mahdollista, pulkkailemaan! Lisäksi jos lunta vain riittää rakentelemme lumiukkoja ja…

24.11.2016

Joulun tunnelmaa Tampellassa

Nyt sytytämme kynttilän, se liekkiin leimahtaa! Tampellan Ipanalan joulukuussa raikuvat joululaulut ja tontut hiippailevat nurkissa. Joulukalenterista paljastuu päivittäin yhteisiä yllätyksiä kaikkien iloksi. Jouluun virittäydytään Ipanalan joulupajoissa, joissa touhuillaan erilaisten jouluisten puuhien parissa. Joulupajoihin ovat tervetulleita lasten huoltajat tai muu läheinen. Tilamme sallivat 1-2 henkilön osallistuvan joulupajaan lapsen lisäksi. Vauhtivarpaiden joulupaja on pe 9.12. klo 14.15-15.45.…

21.11.2016

Nokialla joulutunnelmiin

Joulu lähestyy ja tontut lähtevät Korvatunturilta liikkeelle. Lasten kanssa seurailemme tonttujen liikkeitä päiväkodin ympäristössä. Löydämmeköhän tonttujen jälkiä? Joulukuussa lasten kanssa tehdään jouluaiheisia askarteluja. Jumpassa tonttuillaan sekä tanssitaan musiikin tahtiin. Torstaina 8.12 olemme lähdössä Tampereelle Mukamas-teatteriin katsomaan näytöstä ”Joulu on jo ovella”. Taksikyyti päiväkodin pihasta lähtee klo 9.15 ja takaisin päiväkodille palaamme noin klo 11.00. Pipareita…